20.9.2011

Visiiri Visiteeraa Seinäjoella

Hip hoi!

Hyrrä Tuomas
Rauta-Juho
Seinäjoella pyyhkii hyvin! Kausi ja toiminta pyörähtivät    puukkojunkkareiden maassa käyntiin viime viikonloppuna menestyksekkäästi ja miksikäs ei, sillä paikallista Akatemiaa on pyörittämässä 5 kivenkovaa nuorta miestä. Ja näiltä herrasmiehiltä ei motivaatiota ja asennetta kyllä puutu.

Big-Tony
Teräs-Ville
Tein tänään ekskursion Pohjanmaahan katsastamaan ja höpisemään pohjalaisen parkourin polttavista kysymyksistä. Hieman hankalista treeniajoista huolimatta pojat ovat saaneet promottua ryhmiin jo hyvin innokaita treenaajia, ja näyttääpi vahvasti siltä, että lisää vaan ropisee syksyn mittaan.

Treeni-Jere
Päivän ohjelmaan kuului virallisuuksien lisäksi tottakai paikalliset VakioJamit, jotka omalta osaltani jäivät valitettavan lyhyeksi. Vajaassa tunnissa kerkesimme kuitenkin pintapuoleisesti katsastamaan Seinäjoen tunnetuimmat pk-spotit missä veljekset Kuusisaari ovat legendojen mukaan treenanneet jo seitsemän vuotta! Täytynee käydä valtiovierailulla uudemman kerran, sillä moni paikka jäi kokeilematta, ja lisäksi treenihaluja olisi riittänyt vaikka koko päiväksi.

Oppitunti järkevästä harjoittelusta: Älä innostu paikallisten haasteista vaikka et tiedä milloin seuraavan kerran pääset sitä kokeilemaan. Varsinkin jos kuntoutus on vielä kesken. Menihän se seinäjuoksu kuitenkin lopulta. Ensi visiitillä sitten ekalla!


~ visiiri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti