27.10.2011

Saksassa harjoituksissa
Kuva: Réne Limbecker
Mitä? Missä Hattu ja Hämähäkki?! Jätkiä ei ole näkynyt reenejä vetämässä sitten kuin viimeksi, jos silloinkaan!

Aha! Vaan Saksanmaalta kuuluu kummia. Ne ovat karanneet kiertävän sirkuksen mukaan! Circus Uusi Maailman Globally Wanted teos sisältää täten ollen sirkustaiteiden ohella ja sellaisenaan Le Parkouria, jossa juurikin Hattu ja Hämäkki ovat parhaimmillaan. Kuten kuvasta kuuluu. Saksalaiset ovat tykänneet.

Ratsailla ja ihmeissään, mutta kauniina!
Kuva: Réne Limbecker
Ei hätää. Duo ei ole hyljännyt kotipesäänsä Parkour Akatemiaa, vaan suhaisee takaisin aivan tuota ja pikaa tuliaisten kera!

Tapahtuipa kerran Suvelassa

Kävi niin, että Espoon Suvelaan haluttiin parkour-alue. Parkour-alue hankittiin. Jotta kenellekään ei olisi epäselvää, miten parkourata, päätettiin paikalle kutsua Visiiri ja Liekki-Jaska kaukaisesta Jyväskylästä. Ja he vastasivat huutoon ja vaelsivat läpi kylmän, talveen ja routaan valmistautuvan maan, kunnes saapuivat perille Espoon Suvelaan huomatakseen, että parkour-alue oli hyvä. Siinä he sitten antoivat lasten ja aikuisten tulla tykönsä oppimaan parkouria. Samaan aikaan toimittajia kerääntyi kentän laitamille ihmettelemään ja osoittelemaan kameroillaan. Ja heidänkin Liekki-Jaska ja Visiiri antoivat tulla tykönsä kuulemaan parkourista. Toimittajat myös levittivät sanomaa parkourista ympäri maan, niin että yhä useampi tulisi joskus juoksemaan, hyppäämään ja kiipeämään. Päivän päätteeksi Visiiri ja Liekki-Jaska lähtivät Suvelasta väsyneinä, mutta onnellisina, sillä ihmiset heidän ympärillään hyppivät ja tekivät temppuja. Ja he näkivät, että niin oli hyvä.


- Liekki-Jaska

MTV3:n uutiset

Ylen Uudenmaan alueuutiset

17.10.2011

Hämärähommia...



Kun valot sammuivat ja väki oli jo käymässä yöpuulle, tapahtui salilla kummia. Sysipimeässä syysillassa kajasti heikosti fluoresenttivaloa ikkunan läpi hiekkaiselle parkkipaikalle. Oliko kyseessä kenties murtavarkaita, jotka olivat tulleet vakoilemaan ja varastamaan ideoita salilta? Ilmassa oli hien, pölyn ja rakennustyömaan katkua ja toimiston raonnaisesta ovesta kaikui Konekekkosen kosketinmusiikki.

Kuului tömähdys. Ja sen perään mutinaa: "Äh, alastulo oli ihan Scheiße... Uusiks!"

Liekki-Jaska ja Visiiri olivat salaa hiipineet treenaamaan salille. Vaikka työmaa oli vielä kovin keskeneräinen, kaksikko kehittivät vikkelään monia  haasteita, joita he hinkkasivat illan pimeillä tunneilla.

Apinapudottautumisesta suoraan käänteisalastuloon (monkey drop to reverse) osoittautui yllättävän haasteelliseksi, mutta treenin tuloksena siitä kehkeytyi käyttökelpoinen alastulotekniikka. Huhujen mukaan seuraavana iltana samaista liikettä harjoiteltiin myös Jatkavien treeneissä isommalla sakilla.
Apinapudottautuminen käänteisalastuloon
Liekki-Jaska monkey-dropittaa
Pujahdus ikkunasta palkkiin
Parvea  rakennettaessa nousi esiin turvallisuuskysymys: "Eikös tuohon palkkiin joku lyö päänsä?"

Jep, kyllä siihen joku lyö päänsä. Liekki-Jaskan häikäsevät kamerarefleksit onnistuivat vielä ikuistamaan ihka ensimmäisen kopsauksen.

Palkin kopsautus-ominaisuutta tullaan varmasti parantamaan lähitulevaisuudessa, vaikka kuhmu kallossa onkin ehkä niitä oivallisimpa opettajia.

Kotia kohti suunnatessa treenit olivat aiheuttaneet valtavan idearyöpyn kummallekin salin rakentamisesta. Päällimäisenä oli kuitenkin mieletön fiilis; jos jo rakennustyömaan keskellä voi vetää näin kovaa, odottakaas sitten kun sali valmistuu!




visiiri ja palkki

~vizir






PS. Ei salilla sentään pelkästään hurviteltu, sillä raivokkaan treenaamisen lisäksi tehoduo lanseerasi virallisen Parkour Puomin, erittäin multifunktionaalisen ja ekologisen parkourharjoittelutuotteen.
 Parkour Puomi (c) Liekki-Jaska & Visiiri-Ville

6.10.2011

Pokseja!

Parkoursalissa on nyt sitä jotain - bokseja. Allekirjoittaneen tuotantohallissa (parkoursalissa) tänään ja eilen valmistuneet Poksit™ ovat huippukiinteitä ja erityisen ruskeita. Ne pysyvät paikallaan kuin itsestään, mutta loistavan suunnittelun ansiosta ovat myös liikuteltavissa. Tarkastussessioiden aikana huomattiin seuraavanlaisia ominaisuuksia:
Poksit™ ovat käyttömahdollisuuksiltaan huikeat! Painonsa ansiosta ne pysyvät pystyssä lähes missä asennossa vain, ja niiden päälle voi laskeutua melkein* mistä kulmasta tahansa. 

 
*E=mc½



Liekki-Jaska hyppäsi Poksilta toiselle ja hämmästeli kun eivät möllykät kaatuneet sitten millään. "En malta oottaa että näitä tulee lisää!" -Liekkis





~Sampo